"Taas nuo nuoret norkoilee jonossa. Pakko tuuppia ne kumoon, että varmasti pääsen tän jonon tukkeeksi ensimmäiseksi!" Noinkoha ne vanhemmat ihmiset ajattelee, kun ne tulee meitä alle kolmekymppisiä tuuppimaan? Sitä saa kuulla kyllä usein miten huonosti on nuoret kasvatettu ja tapoja ei ole kellään. Syljeskellään ja remutaan.

No syljeskely on kyllä rumaa, se täytyy myöntää. Mutta enpä itse ole nurkissa ollut sylkemässä tai melttoamassa. Joten miksi munki siitä tarvis kärsiä ja kuunnella napinaa. Ottanu päähän tässä pari viikkoa kun käynyt ahkerasti kaupassa ostamassa uuteen kotiin leluja, eikä kertaakaan ole mennyt niin ettei joku vanhempi olisi tuuppinut tai kiilannut eteen. Saati sitten taivastellut penkillä miten nuoret on rappiolla. Kyllä ainakin itse annan tietä vanhemmalle. Tai avaan oven ja kysyn avun tarvitsemisest kantamisessa, eikä se ole apua tarvitsevan iästä kiinni. Mutta auta armias jos mua rupeaa tönimään tai ohittelemaan. En muuten anna asian olla (ainakaan sisäisesti..), vaan huomautan asiasta. Kyllä perustavat pitäisi silti hallita, itse kunkin.

Tällain monessa eri paikassa asiakaspalvelua toimittaneena, täytyy antaa vähän palautetta. Fakta meinaan on, että monet vanhemmat käyttäytyvät erittäin huonosti verrattuna nuoreen asiakaskuntaan. Vanhemmilla ihmisillä on jopa usein halveeraava asenne nuoreen myyjään, "kun eihän se mistään mitään kuitenkaa tiedä". Ikävä kyllä se näkyy, todella hyvin vieläpä. On kyllä monesti oma mieli pahoittunut joka itseen kohdistuneesta töykeydestä tai ihan vaan myötätunnosta toista myyjää kohtaan. Oon kyl sitä mieltä et jokaisen paskantärkeen superjohtajan pitäisi mennä itse pariksi viikoksi tiskin toiselle puolelle, ottamaan sitä kuraa vastaan. Muuttuisikohan asenteet? Tuskin, varmaan siitäkin isoteltaisiin ku oltaisi kerranki itse tehty töitä.

Tässä yhtenä päivänä Sokokselta lähtiessäni, juoksi pieni poika vastaan itkien ja huutaen apua. Oli äiti hukassa. Kukas meni auttamaan? Ne superkasvattajat jotka vatvovat miten huonosti meidät on kasvatettu? Ne luontaiset äidit, jotka aina vastaavat lapsiaan kohdistuviin syytöksiin "ei meidän maija"? Ei, ei näkynyt huolestuneita aikuisia auttajia. Eräs vajaa parikymppinen myyjätär juoksi minun ohitse kysymään mikä on pojalla hätänä. Tarina onneksi päättyi iloisesti, äiti oli kääntynyt toiseen suuntaan kuin poika, eikä ollut siis kaukana.

Toki poikkeuksia on. Mutta kyllä joka toinen nuori sanoi mulle töissä "kiitosheit", kun taas vain joka viides aikuinen vaivautui edes sanomaan hei. Nuoret on ilmeisesti sentään koulittavissa, riittää että itse toteat loppuun "kiitosheit" ja saat vastauksen. Jännä miten jo seuraavalla kerralla se tulee itsestään. Aikuiset kun ei koirien tapaan taida oppia uusia temppuja enää vanhetessaan.

Mutta hauska vinoumahan tässä on se, että ketkäs ne nykynuoret on sitten oikeen kasvattanut....?